Pääsiäisvapaiden alkaessa törmäsin kaupassa espanjalaisiin mansikoihin.... pakkohan se siis oli kevään ensimmäiset tuoreet mansikat mukaan sitten napata. Vetisiä ja mauttomia olivat (kuten arvata saattaa), mutta mainion piirakan niistä sai aikaiseksi. Tällä kertaa päädyin soveltamaan vanhaa raparperipiirakan ohjetta joka ei vielä koskaan ole pettymystä aiheuttanut. Alunperin olen tämän reseptin tainnut saada entiseltä naapurin rouvalta joka nyt on jo poissa keskuudestamme. Tällä reseptillä tehtynä raparperipiirakka on kyllä ihan maailman parasta, mutta hyvää tuli mansikoistakin...



Murutaikina:
2½dl (2kkp) sokeria
250g sulaa rasvaa
5dl (4kkp) vehnäjauhoja


Sekoita ainekset kulhossa keskenään tasaiseksi murumassaksi. Ota tämän jälkeen puolet taikinasta toiseen kulhoon odottamaan ja jatka toisen puolikkaan työstämistä.

2 kananmunaa
1.25dl (1kkp) maitoa
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria

Mansikoita


Kaada juokseva taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Poista mansikoista kannat ja siivuta ne ohuiksi viipaleiksi. Asettele mansikkaviipaleet taikinan pinnalle tiiviiksi levyksi aivan reunoille asti. Levitä tämän jälkeen odottamassa ollut murutaikina mansioiden pinnalle.
Paista uunissa keskitasolla 200 astetta, n 25min.