Kotiin on taas tullut ostettua banaaneja ja pikkuherralla näyttää olevan nyt vaihe jossa nuo jonkin aikaa sitten suurta herkkua olleet hedelmät eivät taas maistu. Niinpä niistä sitten piti jotain keksiä, ja sunnuntaipäivää piristämään ilmestyi banaanijuustokakku. Mallia otin ihan siitä perinteistäkin perinteisemmästä New York cheesecakesta (The Hummingbird bakeryn kirjasta jälleen)...

 

 

Pohja:

2dl täysjyvävehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

50g margariinia

4rkl Oboyn tummaa kaakaojauhetta

1 kananmuna

 

Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Mittaa jauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe sekä margariini kulhoon ja sekoita, kunnes seos on murumaista. Lisää muna ja sekoita; seos on edelleen murumaista, mutta hieman kosteampaa. Painele taikina tiiviisti vuoan pohjalle ja paista uunissa 15 minuuttia. Jätä jäähtymän.

 

Täyte:

400g maustamatonta tuorejuustoa

200g mascarponea

4 banaania (oikeasti oli 5, mutta siivuja katosi apuleipurin suuhun noin yhden banaanin verran leivonnan aikana)

1dl sokeria

2tl vaniljasokeria

4 kananmunaa

 

Siivuta banaanit kulhoon ja mittaa tuorejuusto, mascarpone, sokeri ja vaniljasokeri joukkoon. Sekoita seos hiljalleen tasaiseksi (banaanit saavat jäädä paloiksi), paksuksi seokseksi. Lisää munat yksitellen kokoajan vatkaten. Vatkausnopeutta voi kasvattaa loppua kohden kasvattaa, mutta varo vatkaamasta liikaa, jottei juusto ala erottua muista aineista.

Kada seos hieman jäähtyneen pohjan päälle. Paista kakkua uunisa 40-50 minuuttia tai kunnes pinta on hieman ruskistunut, mutta kakku on keskeltä edelleen hyytelömäistä. Älä paista liikaa. Kakun voi tarjoilla sen hieman jäähdyttyä, mutta parhaimmillaan se on levättyään jääkaapissa yön yli.