Tähän piirakkaan ajatus lähti itseasiassa kaapissa olleesta avatusta leipäjuustopaketista. Koetin siis keksiä jotain mihin kyseisen siivun olisi saanut upotettua, ja päädyin tähän piirakkaan. Ikävä kyllä kun lähdin piirasta sitten tekemään, totesin leipäjuuston jo vanhentuneen ja menneen syömäkelvottomaksi ja niinpä se jäi sitten piiraasta pois. Saas nähdä, ehkä vielä joskus kokeilen tuota lisäainetta tähän. 

 

 

Pohja:

1 prk kermaviiliä

1½dl tummaa riisijauhoa

½dl ruisjauhoja

suolaa

yrttisekoitusta

 

Sekoita ainekset keskenään ja painele löysä taikinavuoan pohjalle. Esipaista 175 astetta, 12minuuttia.

 

Täyte:

450g hunajamarinoituja broilerin filesuikaleita

2 sipuli

5 valkosipulin kynttä

1pss pakastepinaattia

1prk Valion tulinen ja makea -rahkaa

2 kananmunaa

 1dl maitoa

mustapippuria

 

Paista kanasuikaleet pannulla, lisää joukkoon paloitellut sipulit sekä hienonnettu valkosipuli. Kun kana on kypsää, lisää joukkoon pinaatti ja anna paistua kunnes pinaatti on sulanut joukkoon. Mausta mustapippurilla ja levitä piirakkapohjan päälle. Sekoita keskenään rahka, maito sekä kananmunat ja laada seos piirakan päälle. Paista uunissa 175 astetta, n 30-40min.

8 palaan jaettuna piiraassa on 192kcal/annos, 35% hiilareita, 28% rasvaa ja 37% proteiinia